Hake- ja lumenaurauspalvelut vankalla kokemuksella Soinin ja Etelä-Pohjanmaan alueella

Pyydä tarjous
hakepalvelu

Haketuspalvelumme on joustava ja aina räätälöity vastaamaan tarpeisiisi. Isä ja poika Välimäki tarjoavat hake- ja lumenaurauspalveluita jo toisessa sukupolvessa vankalla kokemuksella Soinin ja muun Etelä-Pohjanmaan alueella. Hake tullaan aina tekemään asiakkaan omasta puusta. Voimme ajaa hakkuriauton valitsemaasi paikkaan suoraan puukasan vierelle tai sopia hakkeen siirtämisestä.

Hoidamme tarvittaessa kaluston hakkeen kuljetukselle tai voimme tarpeesi mukaan tehdä hakkeen suoraan kärrylle tai lavalle. Hakkeen toimitus saapuu sovitun aikataulun mukaisesti asiakkaan varastolle tai pihaan. Voimme myös tarvittaessa järjestää kuljetuksen valitsemaasi paikkaan esimerkiksi lämpökeskuksen varastoon tai terminaaliin. Erilaisilla seulavaihtoehdoillamme voimme tuottaa tarpeeseesi vastaavan lopputuotteen.

LAATULUPAUKSEMME

Toiminnassamme perusarvoina ovat alusta lähtien olleet luotettavuus, toimitusvarmuus ja asiantuntemus. Se, mitä on luvattu, tehdään silloin, kun on sovittu. Kiinnitämme aina huomiota laatuun ja toimimme asiakkaan edun mukaisesti. Sitoudumme käynnissä olevaan projektiin alusta loppuun saakka, kunnes työ on saatettu kunnialla loppuun asti. Sana on kiirinyt tyytyväisten asiakkaidemme keskuudessa, sillä toiminta-alueemme on laajentunut jatkuvasti uusien yhteydenottojen myötä.

LUMENAURAUS

Hakepalveluiden lisäksi teemme koneurakointia traktorikalustolla. Koneurakointipalvelumme pitävät sisällään teiden avauksen talviaikaan Soinin ympäristössä. Lumenauraukset ja teiden talvikunnossapitopalvelut tarjoamme pääosin yksityistalouksien tarpeisiin, mutta palvelu on tarjolla tarvittaessa myös metsäyhtiöille. Hakkeen kuljetukseen käytämme omaa traktorikalustoamme tai tarvittaessa hyödynnämme ulkopuolisia palveluita.

Pyydä tarjous

KOKEMUKSELLA JA AMMATTITAIDOLLA

Suomessa haketus on ympärivuotista toimintaa. Olemme tottuneet erilaisiin työolosuhteisiin, eivätkä säätila tai vuodenaika aseta meille rajoitteita. Näihin haasteisiin vastaamme hyödyntämällä nykyaikaisia ja kestäviä työvälineitä. Kalusto löytyy tilanteesta riippuen omasta takaa tai tarpeen vaatiessa luotettuja aliurakoitsijoita hyödyntäen. Henkilöstöömme kuuluvat metsien asiantuntijat suoriutuvat tehtävästä hankalissakin olosuhteissa.

Kilpailukykyisten hintojemme lisäksi asiakkaamme voivat luottaa siihen, että toimitamme tilaukset juuri kuten lupasimme. Katsomme aina tapauskohtaisesti, kuinka voimme palvella asiakasta parhaalla mahdollisella tavalla ja tarjota juuri kyseiseen tilanteeseen sopivan palvelukokonaisuuden. Ota yhteyttä niin katsotaan, mitä voimme tehdä sinun hyväksesi!